Naisten moukarikisan voitti yllättäen Noormarkun Nopsan Kati Ojaloo Suomen kaikkien aikojen kakkosheitolla 71,50. Pidemmälle suomalaisista on heittänyt vain Krista Tervo, jonka tällä kaudella Somerolla heitetty Suomen ennätys on 72,12. Ojaloon kilpailun toinenkin heitto olisi ylittänyt vanhan ennätyksen. Kalevan kisoissa ilman mitalia jääneen Tervon ongelmat jatkuivat ja hän oli kolmas tuloksella 64,30. Toiseksi heitti Kalevan kisojenJatka lukemista ”Moukarinheittäjät kisasivat Porissa: Kati Ojaloo täräytti jättiyllätyksen, Aaron Kangas vei miesten kilpailun”
Kirjoittaja-arkisto:tipe05
Nuorten SM-kilpailut päättyivät tänään Kemissä: Miesten keihäässä Tino Mäkelä 80 metrin kerhoon, Mette Baas aitoi hienon oman ennätyksen
Pyhäselän Urheilijoiden Tino Mäkelä teki koko SM-kilpailuiden isoimman jättiyllätyksen voittamalla 22-vuotiaiden miesten keihäänheiton uudella ennätyksellään 80,11. Ennen nuorten SM-kilpailuja Mäkelän kauden paras oli 70,53 ja ennätys 72,52. Viimeisen kierroksen yli 80 metrin kaari ei ollut sattumaa, sillä Mäkelän sarjaan mahtui 77-metrinen ja 76-metrinen. Kilpailu oli muutenkin hieno, Teemu Narvi paransi ennätystään parilla metrillä lukemiin 77,56Jatka lukemista ”Nuorten SM-kilpailut päättyivät tänään Kemissä: Miesten keihäässä Tino Mäkelä 80 metrin kerhoon, Mette Baas aitoi hienon oman ennätyksen”
Nuorten SM-kilpailut jatkuivat tänään Kemissä: Silja Kososelle myös nuorten mestaruus, Helena Leveelahdelle tupla, 100 metrillä saatiin nauttia kovasta myötätuulesta
Tällä kaudella 19- ja 22-vuotiaiden naisten moukariheiton Suomen ennätyksen 71,34 paiskannut Silja Kosonen voitti ylivoimaisesti 19-vuotiaiden Suomen mestaruuden 66,72 kantaneella heitolla. Kosonen kilpailee seuraavan kerran Helsingissä Eltsun Tähtikisoissa ensi viikon keskiviikkona. Hopeaa nappasi Lapuan Virkiän Sara Killinen tuloksella 61,18 ja pronssia JKU:n Aada Koppeli tuloksella 60,71. Vain kärkikolmikko heitti yli 60 metriä. 22-vuotiaden naisten moukarinheitonJatka lukemista ”Nuorten SM-kilpailut jatkuivat tänään Kemissä: Silja Kososelle myös nuorten mestaruus, Helena Leveelahdelle tupla, 100 metrillä saatiin nauttia kovasta myötätuulesta”
19- ja 22-vuotiaden SM-kilpailut alkoivat tänään Kemissä: Samuel Purola juoksi hopealle uran ensinmäisessä 400 metrin kilpailussa, Julia Valtanen heitti 57 metrisen
Suomen kärkisprinttereihin kuuluva Oulun Pyrinnön Samuel Purola juoksi uransa ensimmäisen henkilökohtaisen 400 metrin kilpailun Kemissä 19- ja 22-vuotiaiden SM-kisoissa, ja otti hopeaa 22-vuotiaiden sarjassa ajalla 48,45. Voittokaan ei ollut kaukana, sillä mestariksi juoksi Liedon Parman Tuomas Lehtonen ajalla 48,42. Pronssia otti HKV:n Tommi Mäkinen ajalla 48,70. Mäkinen pitää hallussaan kauden kotimaista kärkiaikaa 47,85. Viiko sittenJatka lukemista ”19- ja 22-vuotiaden SM-kilpailut alkoivat tänään Kemissä: Samuel Purola juoksi hopealle uran ensinmäisessä 400 metrin kilpailussa, Julia Valtanen heitti 57 metrisen”