Kristiina Mäkelä loikki tänään kotikentällään Orimattilassa tasaisen sarjan ja lähelle Heli Krugerin Suomen ennätystä. Mäkelän pisin hyppy 14,33 syntyi ensimmäisellä kierroksella, mutta hypyssä puhalsi yli kolme metriä sekunnissa myötätuulta. Mäkelän toiseksi pisin hyppy 14,30 syntyi sallituissa olosuhteissa ja se on uusi kauden kotimainen kärkitulos. Ensimmäistä kertaa kaikki Mäkelän hypyt olivat yli 14 metrisiä, kun huonoinkin hyppy kantoi 14,09. Kilpailun toiseksi hyppäsi Vaasan Vasaman Emma Pullola ennätyksellään ja kaikkien aikojen Suomen tilaston yhdeksänneksi pisimmällä hypyllä 13,62. Kolmas oli tanskan Janne Nielsen kauden parhaalla 13,48.
Miesten keihäänheitossa Joensuun Katajan Lassi Etelätalo oli parhaana suomalaisena toinen kauden parhaallaan 78,99. Etelätalo nousi kotimaan tilastossa kolmanneksi. Kilpailun voitti latvian Gatis Čakšs uransa kolmanneksi pisimmällä kaarella 83,45. Jami Kinnunen oli kilpailun kolmas hänelle kelpo tuloksella 77,72 ja Lahdessa upeasti ennätyksensä heittänyt 19-vuotias Topias Laine oli kilpailun neljäs tuloksella 74,55.

Miesten pituushypyssä kautensa avasi viime kaudella 8,05 hypännyt Roni Ollikainen. Ollikainen avasi kautensa kelpo hypyllä 7,66. Ollikaisen pisimmässä hypyssä oli liikaa myötätuulta (+2,6), mutta sallittuihin tuuliin Ollikainen hyppäsi myös hyvin 7,61. Kangasalan Urheilijat -68:saa edustava Topias Koukkula hyppäsi toiseksi kauden parhaallaan 7,62 ja jäi vain neljä senttiä ennätyksestään. Kolmas oli Otto Pulkkinen 7,35 kantaneella hypyllä.
Täältä löydät kaikki tulokset Orimattilan Tähtien Kisoista: https://live.tuloslista.com/8081